Pages

Subscribe:

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Uimakausi avattu + 100 muuta asiaa

Huhhuh, kun muutamassa päivässä ehtii taas tapahtua. Monta postausta jää tekemättä ajanpuutteen vuoksi, mutta yhdistetään nyt muutamalla sanalla viime päivien tapahtumat! Aloitetaan vaikkapa videolla ja kuvilla:




Medyan menoa tavallisella "kävelyllä", Taikalta taas vähän erikoisempaa käytöstä. Se vetää todella nopeasti kierrokset kattoon katsellessaan Medyan riehumista. Hirveästi en viitsi pitää molempia yhtä aikaa vapaana, sillä Taikan tapa leikkiä penskan kanssa ei ole kaikkein asiallisin. Sillä tahtoo olla taipumus naksia selästä juostessaan mukana, joten jos meno tahtoo mennä liian rajuksi, pääsee Taika takaisin hihnaan. Toiseksi, myös Taikalta katoaa tuossa tilanteessa herkästi korvat.

Tiistaina 7. päivä keräsin kimpsut ja kampsut laukkuun ja suuntasin molempien likkojen kanssa Koneen Kentälle mätsäriin. Medya luonnollisesti turistina ja Taika käväisi kehässä (säälittävin) tuloksin SIN4. Medyalle treeni on taas kultaakin kalliimpaa. Kakaraa ei näyttänyt ympärillä hääräävät koirat hirveästi häiritsevän, muutaman kerran se pöhisi esim. muiden koirien hakunnalle. Medya sai treenata myös hoitotäti-Josefinan kanssa istumista ja maahanmenoa sillä välin, kun itse keskityin Taikaan. Ei näyttänyt Medyaa hirveästi kiinnostavankaan, kun itse häivyin kehään. Siellä se taisi tyytyväisenä nauttia Josefinan huomiosta. Pienten aikuisten päätyttyä napsasimme myös ~10 vko rakennekuvan.


Keskiviikkona ohjelmassa oli taas vähän uutta. Aamulenkillä nulikka päätti aloittaa kesän uimakauden. Hienoa kyllä, ettei kakaraa vesi pelota, mutta a) ei kiitos ojassa b) ei kiitos mutaisessa ojassa c) ei kiitos aamuisin, jolloin on muutenkin tiukka aikataulu. Eikun pesulle vain!
Päivällä nokka kohti bussipysäkkiä, hyppy bussiin numero 79 ja matka Siilitielle. Medya ottaa älyttömän rennosti bussissa, vaikka majaileekin sylin sijasta bussin lattialla. Ilman hösöämistä kakara pistelee istumaan tai maaten (mätsäristäkin kotiin tullessa taisi sen verran ladata akkuja, että jaksoi taas kotona riehua...). Bussista se myös melko vaivattomasti osaa itse kävellä ulos. 

Siilitieltä astelimme sisään metroon ja hyppäsimme ulos Itäkeskuksen kohdalla. Joko tuolla pennulla on hyvät hermot tai se ottaa Taikasta mallia, sillä se ei jaksanut paljoa välittää kanssamatkustajista ja ihmisvilinästä. Itäkeskuksessa kävelimme kauppakeskuksen päästä päähän ja kävimme visitoimassa Tiimarissa ja kahdessa eläinkaupassa. Penikkaa selkeästi ihmetytti kauppojen näyteikkunoista näkyvä heijastus, sillä omalle peilikuvalle piti aina välillä ilmoittaa, että kyllä tästä pienestä ääntä lähtee. Reissussa kului yllättävän kauan aikaa, koska auta armias kun satuin pysähtymään hetkeksi selvittelemään hihnoja. Yhden pennunrapsuttajan jälkeen saapuu toinen, sitten kolmas, neljäs jnejne. Montakohan kättä rapsutti taas molempia koiria tuolla reissulla. Ei siinä mitään, mutta ~20min seisoskelun jälkeen olisi mukava jatkaa jo matkaakin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti