Pages

Subscribe:

tiistai 30. syyskuuta 2014

22.9 HSKH Agilityepikset part. 2


Päivitän melkein ajallaan kaiken! Melkein. Viime viikon kehnoista säistä huolimatta suuntasin taas Ojankoon HSKH:n järjestämiin agiepiksiin. Tyhmänä en ennen lähtöä tajunnut katsoa kotoa lähtiessä kisojen lähtöjärjestystä, vaan oletin luokkien menevän taas perinteisesti mini - medi - maksi. No eipä tietenkään, tällä kertaa luokkajärjestyksenä oli maksi - mini - medi. Eli oma vuoromme olisi viimeisenä. Ei siinä mitään, jos aurinko olisi paistanu ja olisi ollut mukavan lämmin, mutta vettä vain satoi pimeänä iltana. Putkiralliinkaan en viitsinyt ilmoittautua sään takia. Onneksi huono sää oli verottanut osallistujia ja maksimölleissäkään ei montaa osallistujaa ollut. Niiden alkaessa kävin kurkkaamassa möllirataa todeten, että siellä ei taaskaan ole kontakteja, ei edes puomia. Siitähän se hieman tyhmäkin idea lähti liikkeelle, että Taikakin pääsi piiiitkästä aikaa hieman rallattelemaan mukaan.

ps. vihaan ratapiirrustusten tekoa, mittasuhteet pissii aina

Kävin pikaisesti ilmoittamassa vielä Taikan mukaan kahden startin verran. Se ei tosiaan ole tehnyt mitään agilityyn liittyvää herran aikaan. En ole käynyt vapaatreenaamassa Medyan kanssa lähiaikoina, joten Taika ei ole päässyt juoksemaan edes putkia. Hieman epäillen siis ilmoitin sen mukaan, osaisiko se enää mitään, inhottaisiko sitä märät putket ja sade, juoksisiko se vain esteiden ohi tai olisiko se täyslahna? Ehdin pikaisesti lämmitellä hieman Taikaa ja kokeilla tyhjällä kentällä muutamaa hyppyä. Kyllähän se mukana tuli ihan kivalla innolla! Taikan kanssa radalle meno ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan, sillä se on kuitenkin niin helppo ja perusvarma ohjattava. Osittain hankalampi kuin Medya (esim. ei irtoa yhtä hyvin), mutta hakee mm. hyppyjä todella hyvin ja koira ei lähde lapasesta. Taikan kanssa olikin mukava käydä juoksemassa radalla hakemassa puhdas tulos, vaikka vauhti tuntui aika onnettomalta. Koska Tuuli oli myös saapunut paikalle ilman omaa koiraansa katselemaan ja videoimaan radat, Taika pääsi rallattelemaan toisen radan hänen kanssaan. Mitään menetettävää ei ainakaan ollut, vaikka kyseessä oli täysin vieras ohjaaja, jonka oma koira on täysin eri sorttia ja rataan oli tutustuttu vain laidalta seuraamalla. Hieno suoritus silti, vaikka Taikalla taisikin tulla hieman ikävä kesken radan! Taikalla näytti kuitenkin olevan kivaa ja se taisi myös petrata vauhdin suhteen toisella startilla. Ihan ei Taikan lyllerrys riittänyt palkintosijoille, vaan se sai tyytyä neljänteen sijaan.





Taikan jälkeen pääsi taas vaihteeksi Medya vauhtiin. Näin taas jo minien rataantutustumisessa, että keskellä rataa oleva pitkä suora tulee tuottamaan merlen kanssa ongelmia. Toisaalta pitäisi olla riittävästi edessä, mutta toisaalta edelleen varmistelemassa, että Medya tulee hyppyjen yli eikä vain juokse ohi. Odotan innolla sitä päivää, kun saan todeta Medyan hakevan erinomaisesti myös suoraan edessään olevia rimoja. Siihen tosin vain taitaa vielä mennä aikaa, mutta eiköhän se kokemuksen kautta joskus tule. Tähä hyppysuoraan tosiaan kaatuikin meidän molemmat startit, ensimmäisellä startilla Medya lähti lapasesta ohittaen yhden hypyn ja singoten vain putkeen -> HYL. Toisella startilla myös mentiin päättömänä yhden hypyn ohitse, vaikka sekin olisi ollut suoraan nenän edessä. Radan takaosassa tuli myös yksi rima alas syystä tai toisesta (oma valssi myöhässä?), mutta muuten rata oli ihan nätti. 





Nämä epikset eivät juurikaan aiheuttaneet sen suurempia pettymyksiä tai iloisuuksia. Jokseenkin niin peruskauraa, Taika tekee kyllä varmasti mutta hitaasti, Medya taas vauhdilla mutta vähän päättömästi. Nyt ei hetkeen näytä olevan lähimailla möllikisoja, joten keskitytään taas treenaamiseen ja yritetään vahvistaa noita heikkoja osa-alueita. Talvitreenien iso miinus on kuitenkin olemattoman pieni halli, joten saa nähdä millaisia ratatreenejä pystytään tekemään. Pitää myöskin laskeskella olisiko vapaatreenikortin hankkiminen kannattavaa, sillä hintaa sillä on muistaakseni 170e. Ohjattuihin treeneihin myydään tuurausvuroja yleensä n. 7e hintaan, joten tuolla hinnalla niissä saisi vierailla yli 20 kertaa. Ohjatuissa tosin treeniaika on aika vähäinen, mutta niihin tulee lähdettyä helpommin. Toisaalta hallilla saisi käydä 6-7kk ajan treenailemassa vapaasti vapaatreenikortilla, jolloin treeni voisi olla tehokkaampaa. Aikaakin kyllä löytyisi, sillä lukujärjestykseni ei hirveän täydeltä näytä. Hmm.


perjantai 19. syyskuuta 2014

17.9 HSKH agilitymöllit



Pitkän mietinnän jälkeen päätin uskaltautua pitkästä aikaa agilitymölleihin. Tällä kertaa kyseessä ei olisi enää edes supermölliluokka. Kaksi viimeisimpää agiepisreissua jättivät pienet pelot takaraivooni, sillä homma ei kulkenut ihan niinkuin piti. Koira oli silloin niin intoa täynnä, että sehän lähti lapasesta heti toisen esteen jälkeen. Pikkusen siis epäilytti, uskaltaisiko sitä nytkään lähteä kokeilemaan onnea kisatunnelmissa, mutta tuli sitä kuitenkin lähdettyä, kun matkakaan ei ollut pitkä. Vaihtoehtoisesti olisin voinut mennä ohjattuihin tokotreeneihin, mutta tokoinnostus on taas melko nollassa. Tuntuu, että junnaamme paikoillamme eikä mitään uutta tapahdu. En vain osaa tällä hetkellä nostaa rimaa ja haastaa itseäni ja Medyaa, joten kehitystä ei näykkään. Agility sen sijaan tuntuu tällä hetkellä rullaavan oikein mukavasti, joten se voitti tällä erää.

Tuuli lähti taas mukaan seurakseni ja kuvausmieheksi. Ilmoittautuminen kisoihin alkoi klo. 17.30 ja kisapaikalla olimme hieman viiden jälkeen. Pohdin juuri noita edellisiä agimöllejä ja totesin, että ennen niitä ei luultavasti ole tullut tehtyä niin hyvää lämppälenkkiä mitä treeneihin mennessä -> koira enemmän kierroksilla? Tällä kertaa paikalle siis ajoissa, jotta kerkesimme käydä kävelemässä ympäriinsä ja totutella hieman kisatilanteeseen ja sen aika jännittyneeseen ilmapiiriin. Lämppälenkillä törmäsimme myös jonkinsortin käärmeeseen, joka ei kuitenkaan onneksi tainnut olla kyy. Ojangossa niitä kuulemma vilisee aivan urakalla, joten sainhan itsekin ensimmäistä kertaa todeta sen omin silmin. Siinä se pirulainen möllötti keskellä kävelytietä häijysti. Hyi!

Medya oli yllättävän rauhallinen kisapaikalla. Se ei pahemmin kitissyt agikentälle päin, eikä sählännyt tai haukkunut tai riehunut. Kävin myös ilmottautumisen jälkeen kokeilemassa tyhjällä kentällä kontakteja, juoksisiko se taas surutta kontaktipintojen yli pysähtymättä vai olisiko sillä korvat matkassa. A:ta se ei jostain syystä ensimmäisellä kerralla hahmottanut, vaan juoksi koko esteen ohitse. Toisella kertaa A kuitenkin löytyi sekä pysäytykset toimivat oikein hyvin. Sama oli puomilla, hyvällä vauhdilla Medya kirmasi puomilla ja pysähtyi itsevarmasti. Oma mieleni oli tuon johdosta melko helpottunut, ainakaan vielä ei pakka hajonnut käsiin.


Ennen ensimmäistä starttia jännitys nousikin. Rataantutustuessa rata vaikutti aika mukavalta, mutta huomasin jo tutustuessa muutaman ongelmakohdan, jossa homma voisi mennä mönkään. Kolmosputkelta nelosputkelle oli haastavampi kulma mitä ylläolevaan ratapiirrustukseen tuli tehtyä, joten putkeenlähetystä ei saanut hutiloida. Samalla kuitenkin totesin, että Medya on pakko saada lähetettyä melko kaukaa, sillä muuten tulee aivan järkyttävä kiire 6. hypylle. Oli pakko luottaa, että koira irtoaa putkeen. Samaten hypyn 9. jälkeen ajattelin tehdä valssin, mutta huomasin jatkuvasti rataa läpijuostessani tekeväni valssin aivan liian aikaisin, oma linjani oli suurinpiirtein niillä kohdilla, millä koiran olisi pitänyt olla. Jos hätiköisin valssin kanssa, en pystyisi mitenkään suoristamaan omaa linjaani seuraaville hypyille. Vaikka rataantutustuessa yritin valuttaa valssin pidemmälle, niin aina onnistuin tekemään sen liian aikaisin. Piruvie.


Noh, sinne se ensimmäinen startti kaatuikin, minne pelkäsin. Olin ehkä liian myöhässä 5. ja 6. hypyn kohdalla ja sitten lähti koira menemään. En olettanut yhtään, että Medya hakisi hyppy-ympyrän esteitä itsenäisesti, joten olin varautunut siihen, että kävisin saattamassa sitä melko lähellä jokaista estettä. Koira yllätti täysin ja kaikki kulki sen osalta todella nätisti, kunnes olisi ollut aika valssille. Myöhässä ja luultavasti liian kaukana esteestä (ei hirveästi olla treenattu noin pitkällä etäisyydellä), joten lopputuloksena kaksi kieltoa. Oma kämmi oli ja homma pysyi ihan mukavasti käsissä!



Toisella startilla yritin olla aikaisemmin liikkeellä putkien jälkeen, mutta taas Medya pinkoi ja irtosi hypyille paremmin kuin odotin. Tsemppasin kuitenkin valssin kanssa, ja kävin noukkimassa koiran matkaani lähempänä estettä. Ongelmia taas kuitenkin edessä, sillä olin seuraavien hyppyjen kanssa taas myöhässä -> Medya pinkoi yhden esteen ohitse. Se ei vielä ole riittävän estehakuinen, että se osaisi ottaa hypyt, vaikka itse jäisinkin jälkeen. Jos tuo kohta oltaisiin saatukkin toimimaan, olisimme voineet saada ihan nätin radan kasaan! Ihmettelen kyllä taas omaa järjenjuoksuani, miksen palkannut Medyaa puomilla, kun virhepisteitä olimme kuitenkin keränneet eikä femmalla olisi mitään mahdollisuuksia palkintosijoille -> samantien voisi ottaa hylyn ja palkata koiran radalla.


Lopuksi pääsimme vielä vähän rallattelemaan putkiralliin kahden startin verran. Medyalle ihan hauska rata, se kuitenkin hakee putkia melko hyvin ja tykkää niissä juosta. Rata vaikutti aika sopivalta loppujenlopuksi, vaikka alkuun mietitytti saanko ohjattua Medyaa sinne minne halusin. Hämyputkensuita radalta kuitenkin löytyi useita. Hyvin kuitenkin meni ensimmäinen startti, vaikka pienen hätäpelastuksen jouduinkin tekemään. Toinen startti taas meni vähän pelleilyksi, silloin Medya alkoi taas tuntumaan normaalilta Medyalta, jolla oli kunnolla intoa ja virtaa. Ensimmäisellä startilla koira tuntui vähän hitaalta, mutta tokalla startilla meno näyttäisi olevan huomattavasti vauhdikkaampaa. Voi olla, että pitkä päivä oli vienyt suurimmat mehut koirasta ja draivin esillesaamiseksi vaadittiin hieman innostusta. Putkirallien tuloksista ei ole tietoa, sillä vain yksi palkittiin yhdestä kokoluokasta. Ensimmäiseltä radalta aika oli jotain 27s luokkaa.







Ja ehkä kuten tarkkaavaisimmat voivat huomata, rimakorkeudet eivät ole minien korkeuksissa. Medya mitattiin virallisesti mediksi joitain viikkoja sitten. Tai mitattiin ja mitattiin, tuomarin mielestä se oli selkeä medi, joten ei saatu edes yrittää, olisiko ollut mahdollisuuksia miniluokkaan. Ei siinä mitään, että medeihin jouduttiin. Tuomarin käytös ei vain ollut hirveän asiallista, vaan osakseni sain aika inhottavaa kommenttia kysyessäni, eikö Medyaa edes kokeilla, olisiko se rajatapaus. Ei hirveän positiiviset fiilikset jääneet tuosta mittausreissusta, mutta nocando, Sagilta löytyy nyt raportit, joissa Medya on ilmoitettu mediksi. Medirimoja ollaan nyt yritetty treenailla, mutta esim. näissä mölleissä tuli todettua, että riittääköhän aika sittenkään kärkisijoille. Ykkösluokassahan sillä ei ole merkitystä, mutta miten sitten ylemmissä...

Todistusaineistoa agilitysta!

Viimeaikoina ei olekaan iltaisin tullut tehtyä muuta kuin juostua treeneissä. Hinku kehittyä agilityssa on tällä hetkellä aika suuri, joten olen ostanut tuurausvuoroja aina kun on ollut mahdollista. Treenitahti on ollut joitakin viikkoja 3krt/vko ohjatut agitreenit + yhdet ohjatut tokotreenit. Väliin on tosin mahtunut lepsumpiakin kausia, jolloin en välttämättä ole ehtinyt treenaamaan yhtäkään kertaa. Pikkuhiljaa olisi taas aika pitää varmaan lepsumpi viikko ja ottaa samalla molemmille koirille hieronta-aika, kun tuossa pöydän kulmalla makaa edelleen käyttämätön hierontalahjakortti, jonka Taika aikoinaan voitti mätsäristä.

Oma treeniryhmämme on tarjonnut meille ehkä turhan helppoja tai "vääränlaisia" treenejä, joten erilaisia harjoituksia lähdin hakemaan muista eritasoisista ryhmistä. Vääränlaisilla treeneillä tarkoitan sitä, että Medyan kohdalla kaipaisin tällä hetkellä paljon ratatreenia. Yksinkertaisia, helppoja, ykkösluokan tasoisia ratatreenejä. Niitä meillä ei ole tainnut olla kertaakaan omassa ryhmässä, vaan treeni on painottunut huomattavasti lyhyempiin ja tekniikkapainotteisempaan treeniin. Esimerkiksi keppejä, puomia ja A:ta ei ole radanosana juurikaan näkynyt, mikä on todella harmi meidän kohdallamme. Jos joskus meinasin päästä kisaamaan, niin ne pitäisi joskus saada osaksi rataa. Kohta tosin kesäkausi vaihtuu talvikaudeksi ja treeniryhmämme vaihtuu alkeisjatkosta jatko/ratavalmiiden ryhmään, jossa on mukana myös kisaavia koirakoita. Tämä passaa meille oikein mainiosti!

Olen ollut kovin laiska käymään vapaatreenaamassa, joten sen vuoksi videomateriaalia treeneistä ei ole juurikaan kerääntynyt. Sain kuitenkin viikko sitten Tuulin mukaan katsomaan ohjattuja treenejä, joten pitkästä aikaa videomateriaalia Medyan tekemisestä! Kyseessä ei ollut oma treeniryhmämme, vaan olin tuurausvuorolla samantasoisessa ryhmässä. Tai jos sitä voi samantasoiseksi sanoa, nimellisesti kyllä, mutta treenit kyseisessä ryhmässä ovat huomattavasti haasteellisempia. Ei ollenkaan huono juttu onneksi. Sivupisteellä oli erikseen keinua ja rengasta, päätreeninä oli taas saksalaista ja niistoa. Saksalaista olen viimeksi tehnyt Taikan kanssa parisen vuotta sitten, joten käytännössä se oli täysin vieras ja uusi juttu sekä itselleni että Medyalle. Sen kyllä huomasikin, että sekä koira ja ohjaaja olivat hieman pihalla. Samaten takaakierto siivekkeen vasemmalta puolelta on Medyalle syystä tai toisesta huomattavasti vaikeampi kuin oikealta puolelta, joka osaltaan sitten hankaloitti treeniä. Medya hakee hyvin siivekkeen taakse, mutta ei hyppääkkään riman yli vain kiertää koko esteen. Pienen tappelun jälkeen saksalainenkin saatiin kulkemaan edes jotenkin, vaikka tökeröltä se näyttikin. Videolla tyylinäyte "onnistuneesta" pätkästä, sekä plussana kepit, puomi, keinu ja rengas.



tiistai 16. syyskuuta 2014

Shelttilenkkeilemässä


Tulkaa joku antamaan hieman motivaatiota tähän blogin ajantasaiseen päivittelyyn. Intoa kyllä olisi saada uusia tekstejä blogiin, mutta niiden aloitus aina jostain syystä lykkääntyy ja lykkääntyy, vaikka tapahtumaa ja menoa olisi ollut kirjoitettavaksi. Yritetään nyt hieman ryhdistäytyä, kun aikaakin olisi ihan riittämiin. Opiskelen tällä hetkellä yliopistolla elintarviketieteitä, mutta kovasti nyt meinasin keväällä hakeakin eläinlääketieteelliseen kaikesta huolimatta. Sen takia olen karsinut kaikki ylimääräiset kurssit pois ja käytännössä käyn koululla istumassa muutaman tunnin per päivä ja muuten lusmuan kotona nukkumassa tai pelaamassa tai iltaisin treenaamassa. Aikaa siis olisi aivan mainiosti blogin elossapitoonkin...


Mutta itse asiaan, palaillaan takaisin n. 1,5 viikon päähän. Silloin pääsin viihdoin ensimmäistä kertaa Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle ulkoilupäivälle molempien tyttöjen kanssa. Lenkkeilypaikaksi oli valittu Salmen ulkoilualue Vihdistä, jonne ajeli meiltä n. 40 minuuttia. Pk-seutulaisena (ja opiskelijana joka makselee bensat omasta pussistaan) ajomatka hieman mietitytti, jaksaisiko paikalle oikein raahautua. Onneksi kuitenkin jaksoin, matka taittui yllättävän nopeasti siitä huolimatta, että auton radio perinteisesti karsii aika rankalla kädellä kuunneltavia radioasemia heti poistuessa alueelta HKI/Vantaa/Espoo. Tällä kertaa sain kuunnella kuitenkin edes suomalaisia kanavia ajomatkalla, Porvooseen ajettaessa vaihtoehtoina oli ruotsinkielinen Yle X tai venäläinen Sputnik.


Itselleni kyseinen ulkoilualue oli täysin tuntematon, en yhtään ennalta tietänyt millaisia lenkkireittejä kyseinen alue sisälsi tai pystyisikö koiria pitämään siellä vapaana. Varsinkin kun paikalle oli saapunut arviolta 25-30 shelttiä omistajineen, niin vapaanapito olisi huomattavasti miellyttävämpi ratkaisu. Lähtiessämme talsimaan porukalla n. 5km kierrosta, alkuun koirat pysyivät hihnoissa. Vähitellen syvemmälle päästessä vastaantulijoitakaan ei niin paljoa näkynytkään ja hiljalleen vapaanajuoksevien koirien määrä lisääntyi. Taika taikamaisesti pysytteli pitkälti lähelläni koko matkan, mutta Medya nautti vapaudesta ja koiraseurasta täysin rinnoin. Isossa porukassa merlesheltti välillä hävisi omille teilleen, eikä paljoa jäänyt kyttäämään missä liikuin. Luotin kuitenkin kovasti siihen, että Medya pysyy porukan mukana ja käyttäytyy kunnollisesti. Jälkeenpäin kuvia selaillessa sainkin sitten tietää missä pikkukoira on luuhannut ja mitä se on tehnyt. Medyalle tyypillisesti se onkin käynyt kiertämässä pusuttelemassa uusia ihmisiä ja riehunut muiden koirien kanssa.



Lenkin päätteeksi pääsimme syömään ESS:n tarjoamia eväitä, namnam. Tarjolla oli karjalanpiirakoita, patonkia, karkkia, juotavaa jne. Syöminkien jälkeen jääneiden koirakoiden kanssa oli pienet juoksukisat, joissa oli pennuille ja aikuisille oma sarja. Juostava matka ei ollut kovinkaan pitkä, koira jätettiin lähtöviivalle ja kutsuttiin maaliviivan takaa luokse. Medyaa hieman alkuun kummastutti mikä meininki oikein on, ja se tuhlasi kallisarvoista aikaa seisoskelemalla hetken lähdössä vaikka aika oli jo pistetty käyntiin. Kun päässä viihdoin alkoi raksuttamaan, pinkoi se vauhdilla maaliviivan yli päästen sijalle kolme! Palkinnoksi saimme shelttilogoilla varustetun avainnauhan. Rentoutunein ja mukavin fiiliksin tuosta olikin hyvä palata takaisin kotiin odottelemaan kuvia lenkiltä, sillä itse laiskana en jaksanut raahata kameraa mukaan.


 Kuvista iso kiitos Marianne Timonen, Dennis Lillkåll ja Tiina Tynys! Linkeistä pääsette katselemaan enemmän shelttien meininkiä lenkkireissulta.